En tiiä onko tää nyt blogi kirjoituksen arvoinen asia. Kerron kuitenkin. Mä oon ollut kaksi vuotta jo kotona pojan kanssa. Hoitovapalla siis ja vielä oli tarkoitus olla vuosi ennen kuin palaan työhöni takaisin. Mä sain viime viikolla viestin et pitäis tulla töihin tiedotustilaisuuteen. No en päässyt lyhyellä varoitus ajalla seitsemänkymmenen kilometrin päähän kuulemaan asiaa. Sain sitten tiedon lopulta puhelimitse. KONKURSSI. Mä en todella tiennyt et itkeäkkö vai nauraa..
Mä olin sitten eilen kolmaskymmenes päivä syyskuuta työpaikkani "hautajaisissa". Irtisanomis paperi kouraan ja kehoitus mennä työkkäriin. Kaksikymmentä neljä työtöntä. Mä kaiketi pärjään vai pärjäänkö ?? Mieltä painaa huoli työkavereista ja heidän perheistä. Miten ne selvii ?? (Suurin osa lähes viisikymppisiä) Miten mun pomon käy? Hänen koko elämäntyö menee hukkaan
Ahdistus iski, mun on mentävä työkkäriin. Tää vuosi viime joulukuusta lähtien on ollut todella rankkaa mulle. Läheisen ihmisen sairastuminen ja huoli hänestä, sekä hänen läheisistä. Ollaan vaan menty ja pyöritetty tavallista arkea. Yrittänyt olla iloinen ja ajatella positiivisesti. Muutama kaveri on kadonnut kartalta, kun en oo jaksanut pitää yhteyttä.(olishan ne voinut pitää yhtettä minuun ja olla tukena) Tänään vaan tuntui, et työpaikan menettäminen sai mut totaalisesti väsähtämään.. Miten mä jaksan vielä ruveta ramppaamaan työkkärissä. Mutta kai näillä "vaikeuksilla" on sitten joku tarkoitus elämässä. Antavat uuden suunnan elämälle toivottavasti!
Voi voimia sinulle, ikävä kuulla! Mutta kuten mainitsit, asioilla on tapana järjestyä :)
VastaaPoistaKiitos. Toivotaan, että järjestyy :)
PoistaVoih:/ Kaikesta selviää, sen olen ainakin itse huomannut, vaikka välillä tuntuukin ettei valoa näy lähimmässäkään tunnelissa. Voimia myös sinulle!<3
VastaaPoistaKiitos <3 Kyllä sitä selviää, mutta joskus vaan toivoisi ettei kaikki ikävä kasaudu "päälle" kerralla. Pikku mies antaa voimaa ja sen takia pitää aamulla nousta sängystä ylös. :)
PoistaKyllä on blogi kirjoituksen arvoinen ja koita jaksaa. Asiat selviää ajallaan. Itse olen ollut palkkatöissä viimeeks vuoden 2009 syksyllä, että työttömyys on hyvinkin tuttua. Eikä tähän kuole. :)
VastaaPoista:) Kiitos. Ei mua työttömyys pelota, vaan se paperi ruljanssi jonka joudun tekemään ja kulkemaan virastoissa. (lapsi kainalossa) Lukihäiriöiselle ihmiselle kaavakkeiden täyttö on vaikeaa (ainakin minulle). Missä on työkkäri, jossa on kiireetön ja auttavainen ihminen töissä? Ja sekin et mä en oikeestaan edes tiedä missä tässä kaupungissa on työkkäri. MUTTA olen kuitenkin päättänyt selviytyä näistäkin vaikeuksista!
PoistaVoi kamalaa! Vähempikin vetää mielen matalaksi. Kuten itsekin arvelet, uskon että tällä kaikella täytyy olla jokin tarkoitus. Voimia!
VastaaPoistaKiitos :) Kyllä se on elämässä vain mentävä eteenpäin.. ja katsottava mihin sitä mennään.
Poista